What

Heippa kaikki, tai jotkut harvat jotka mun blogin puolelle löysivät. Erään henkilön pyynnöstä aattelin kirjottaa tänne nyt postauksen periaatteessa mun fiilingeistä, kun kotiin paluusta on jo kulunut melkeen 5 kuukautta? Siis anteeks mitä? Mun piti just tarkistaa mun kalenterista kahteen kertaan. Ei voi olla totta. Tuntuu et olisin palannut suomeen ehkä joku 3 kuukautta sitten? Noh, mutta anyways.

Koko kesäloma oli ihan kiva. Koko kesän ajan mun fiilikset oli ihan hyvät, vähän vaan hämmentyneet. Jenkkejä ei edes ollut mitenkään kauheen ikävä, vaikka kyllä mä sitä paikkaa ja niitä ihmisiä joka päivä ajattelin, ja ajattelen. Nyt oon ollut täällä yhtä kauan niinkuin sen ekan puolikkaan mun vaihtovuodesta ja voin sanoa että täällä suomessa se aika on kyllä jostain syystä mennyt sata kertaa nopeammin, tai ainakin nyt musta tuntuu siltä. 

Kun koulut alkoi tossa elokuun alussa, kaikki tuntui ehkä vähän vaikeammalta kuin yleensä. Siihen varmaan vaikutti moni asia. Rupesin ikävöimään tosi paljon  jenkkeihin. Oon lukion toisella ja suurin osa mun kavereista on abeja. Kaikkien kavereitten kanssa välit on pysyny yhtä hyvinä kun ennen vaihtovuotta, mut välillä tuntuu et kyllä se 10 kk jotenkin on niihin ystävyyssuhteisiin vaikuttanut ja kyllä ehkä eniten muhun. Ja niinkuin sillon viime postauksessa aikoja sitten mainitsin niin kaikki tuntuu täällä niin tasaisen tylsältä välillä. Okei, joo on mun elämässä oikeesti tapahtunut aika paljon hyviäkin juttuja mun paluun jälkeen mut on tää Kerava silti aika tylsä paikka. Eikä Helsinkikään enään tunnu sen ihmeellisemmältä. Kulttuurien vertaileminen on myös yks ongelma mulla. On vaikea olla vertailematta kulttureja toisiinsa. Välillä tuntuu oudolta jos ihmiset katsoo vaan ohi vaikka kaupassa eikä edes hymyile. Ei pitäisi vertailla, mut se on vaikeeta. Ehkä mun pitäis siitä huolimatta olla se joka hymyilee ja olla ajattelematta sen kummemmin. Asiat on muutunut, mut uskon että se on hyvä.

Nyt kaikki on ihan ok. Vaikka joskus onkin kurjempaa niin kyllä se aurinko aina pilkistää jostain pilven takaa ja välillä tulee kokonaan näkyviin. :-)

Still, there are so many beautiful reasons to be happy about.

I am coming home

Noh kotiin on siis selviydytty jo kuukausi sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tänne jotain tosta mun lähdöstä/tulosta sepustaa... Noh.

Lähtöaamuna mentiin syömään vikan kerran cracker barreliin(semmonen country ruoka paikka) ja sinne tuli mun kaveri ja kaikki mummot ja vaarit ja tietty mun perhe. Syötiin hyvä aamupala, jonka maksoin kiitoksena niiden huolenpidosta. :-) Kun näin mun kaverin vikan kerran, ruvettiin molemmat vaan parkumaan ja se lähtö jo siitä ruokapaikan parkkipaikalta oli kamalaa. Siinä mut hyvästeli jo siis mun kaveri ja sit mun molemmat vaarit... Ja jopa mun toinen vaari joka yleensä yrittää olla semmonen "kovaluonteinen" rupes vaan itkemään. Se koko lähtö härdelli sai mut vaan hämmentymään ja kokoajan piti pidätellä itkua. 

Kun kentälle päästiin, niin se surkee fiilis ehti vähän hälvetä kaikkien niiden matkalaukku sekoilujen vuoksi... Mulla oli siis kolme matkalaukkua yhteensä ja ne lentoyhtiön työntekijät luuli etten saa ottaa kun kaks ja että mun olisi pitänyt maksaa kaikista aina joka lennolla erikseen ja blaah... Mulle iski vaan ihan järkyttävä stressi tosta kaikesta koska en ees ollut varannut niin paljoa rahaa mukaan. Mut onneksi selvisi myöhemmin että sainkin kaikki laukut ja vielä ihan suht halpaan hintaan ihan Suomeen saakka. 

Noh heti kun olin saanut laukut laitettua hihnalle, niin mentiin terminaalin viereen odottelemaan muutamaksi minuutiksi. Sitten kun mä turvatarkastuksen läpi olin menossa niin kaikki itkettiin siinä, ja halattiin vielä vikat kerrat... Turvatarkastuksen toisella puolella oli pari muuta vaihtaria ja heidän kanssa jatkettiin matkaa sitten Chattanoogasta Chicagoon. 

Chicagoon kun päästiin, jouduttiin hakemaan eka laukut turva-alueen ulkopuolelta ja viemään hihnalle. Sit taas mentiin kaikkien turvatarkastusten läpi ja jouduttiin odottelemaan seuraavaa lentoa Lontooseen seitsemän tuntia... Mutta kyllä se aika sitten onneks suht nopeasti hujahti kun käytin mun vikat dollarit ja käytiin syömässä pari kertaa. Just ennen kun noustiin koneeseen, soitin vielä vikan kerran mun hostperheelle. Chicago - Lontoon välinen lento oli onneksi yölento ja nukuin melkeen koko matkan, mitä nyt välillä katoin jotain sarjoja. 

Lontooseen kun päästiin, etittiin mun suomalaisen vaihtarikaverin kanssa meijän terminaali ja tehtiin vikat shoppailut. Ostettiin jotain aamupalaa ja nukuttiin. Sielläkin jouduttiin odottamaan semmoset mukavat kuus tuntia. 

Lontoon kentällä mun olo muuttu surullisesta vähän ehkä jännittyneeks. En pystynyt miettimään mitään muuta kuin sitä hetkeä kun nään mun kaverit ja perheen. Oli semmonen olo etten oikeen tiennyt halusinko mennä kotiin vai en. Jotenkin tosi outo, tyhjä, mut samaan aikaan jännittävä olo. 

Nukuin mun vikankin lennon Suomeen ja sitten kun heräsin oltiinkin jo laskeutumassa suomen kentälle. Se tunne. Se tunne oli niin täynnä jännitystä et mun oikeesti teki mieli hyppiä paikoillaan... Mua jännitti ihan älyttömän paljon ja varmaan kaikki mun ympärilläolevat sen huomas haha, kun en pystyt ees paikallaan seisomaan tai olla sekunttiakaan hiljaa.

Noh mentiin siinä sitten hakemaan laukkuja ja kaikki laukut tulikin siinä sit aika nopeesti. Lähettiin sit kävelemään porttien luokse ja siinä samalla kun käveltiin niiden porttien luokse joiden toisella puolella seiso mun perhe ja kaverit... Mun sydän pomppaili varmaan 120 kertaa minuutissa ja siis mua jännitti ihan älyttömän paljon.

Sitten kun pääsin porttien kohdalle otin pari askelta eteen näin mun kaikki kaverit ja perheen. Ehin ehkä ottaa yhen askeleen ja kaikki kilju ja juoksi halaamaan mua. :-D Se tunne oli kyl niin paras ikinä. Kaikki ne ihanat halaukset ja hymyllä varustetut kasvot. Itsekkään en voinut lopettaa hymyilemistä seuraavaan pariin tuntiin, haha. Oli niin mahtavan ihanaa nähdä kaikki mutta samalla se tuntui niin oudolta oikeesti seistä siinä kasvotusten niiden ihmisten kanssa joita olin ikävöinyt viimeset 10 kuukautta. Mahtavan onnellinen ja hämmentynyt fiilis. 

Nyt on tosta hetkestä tosiaan jo yli kuukausi kulunut ja vieläkin tuntuu oudolta. Saa nähä millon tää hämmentynyt ja kummallinen olo hälvenee, mutta kyllä sekin varmasti aikanaan. Oon kyllä kokenut aikamoisen kulttuurishokin tänne palattuani vaikka mikään täällä ei muuttunut olekkaan. Tai ehkä se shokki johtuu just siitä. Tuntuu tavallaan että ei oo mitään "tarkotusta" ihmisenä enään. Noh tottakai on, mutta musta vaan nyt tuntuu siltä että ei. En ole enää vaihtari joka laskee päiviä kotiin paluuseen. Ei ole enää mitään odotettavaa. Kaikki on samaa. Kaipaan niin kovasti jotain uutta ja kivaa erilaista. Ärsyttää. Turhauttaa. Kivaa. Ei oo kivaa. Entiedä. Joo. Tällasta tää nyt on ollut, mut kyl tää tästä vähitellen. :-)

24 hours

24 tuntia mun lähtöön ja ajattelin kirjottaa mun viimehetken tunnelmista...

Jännittää ihan suunnattomasti. Mua stressaa jotenkin toosi paljon. Stressaa mun lennot, lentokenttä, kai mun lennot on oikeeseen aikaan eikä myöhästele, kai saan mun kaikki kolme matkalaukkua lähetettyä Suomeen asti ongelmitta, ilman että pitää niitä ruveta metsästämään lentojen välissä, jännittää miten mun lähtö sujuu, jättää mun hostperhe lentokentälle, jännittää mitä sitten kun pääsen vihdoin suomen kentälle ja nään mun perheen ja ystävät, jännittää niin paljon. Perhoset lentelee mun vatsassa. Välillä tuntuu että ne ei hiljene hetkeksikään. Välillä ne lentelee enemmän, välillä vähemmän, mutta mitä lähemmäksi mun lähtö tulee, sitä enemmän ne siellä lentelee.  Kuitenkin kaiken tän jännityksen ja stressin keskellä mulla on samalla tuolla jossain semmonen hyvä, excited, ilonen ja rauhallinen fiilis. Kohta mä pääsen oikeesti kotiin. Tuntuu niin epätodelliselta että kohta nään mulle kaikki rakkaat ihmiset, joita en oo nähnyt yli kymmeneen kuukauteen!

En voi uskoa että nyt mun lähdöstä tänne on kulunut 308 päivää ja mulla on enää yksi päivä jäljellä. Muistan kun joskus mietin vasta tänne tullessa että voi kun tuntuu aika menevän hitaasti. Välillä tuntui että mulla on vielä ikuisuus täällä jenkkilässä edessä. Mutta nyt enään yks päivä. Kreisiä. Kreisiä miten nopeesti aika on mennyt ja menee edelleen. 

Nää viimepäivät on olleet aika tunteikkaita. Mun kolme vuotias pikkuveli täällä rupes tässä yks päivä kun mentiin ostamaan mulle uutta matkalaukkua huutamaan ja itkemään, "Sara ei mene, Sara jää!" Tuli niin surullinen fiilis. Samoin eilen ruvettiin pillittämään mun hostmaman kanssa aina kun ruvettiin miettimään mun lähtöä. Nyt koitetaan vaan olla ajattelematta asiaa ja keskittyä tähän hetkeen. Yks päivä mua ärsytti ihan jokaikinen asia, en tavallaan edes tiiä miksi. Loppuenlopuks illalla mua ärsytti niin paljon kaikki että teki mieli vaan ruveta itkemään. Niin paljon tunteita ja ajatuksia, hyviä ja huonoja. Yritän kai samalla tässä niitä purkailla yksi ajatus kerrallaan kirjoittaessa, että pysyisi ajatukset jotenkin kasassa. Seuraavan kerran saatte sitten postauksen ja todennäköisesti viimeisen sellaisen kun oon majoittunut takaisin sinne Suomen puolelle. 

Kohta nähdään Suomi.❤️

It's almost over

Nyt mun koulu on sitten virallisesti loppu ja kesäloma on alkanut, oli aika surullista sanoa mun koululle hyvästit. Paljon haleja ja rohkaisuja, "Kyllä kaikki menee hyvin", "tsemppiä koti matkalle", "pysy samanlaisena rohkeana tyttönä". Nyt yksi kappale sulkeutuu ja tavallaan taas toinen kappale mun elämässä avautuu, mutta mä oon vahvempi, aikuisempi, kasvaneempi, kokeneempi, ymmärtäväisempi ja paljon paljon rohkeampi. Tältä vuodelta oon saanut kyllä niin paljon irti, musta on tullut taas pari astetta viisaampi.

Sunnuntaina sanoin goodbye mun kirkolle, kyl mä siellä vielä keskiviikkona käyn, mut nyt sunnuntaina oli se virallinen "palvelus" jossa tää pastori pyys mut sinne eteen ja toivotti mulle hyvää matkaa Suomeen... Tuli niin surullinen fiilis, tää kirkko on ollu mulle niin tärkee ja rakastan kaikkia näita ihania ihmisiä siellä! Niin haikeeta jättää tääkin tänne. Mulle tulikin kyyneleet silmiin kun se mun pastori puhui mun lähdöstä ja kuinka ne odottaa että tuun takasin. Rupeen jo taas melkeen itkemään kun kirjotan tätä.

Nyt tänä samaisena viikonloppuna mun vaihtarikaveri Kristine tuli meille viikonlopuksi ja saatiin nähä vielä kunnolla ennen meijän lähtöä. Lauantaina mentiin mun papawn uima-altaalle ja tulihan siellä sitten palattua kun neljä ja puoli tuntia siinä 30 asteen auringon paisteessa maattiin. Kyllä mä mun mielestä laitoin tarpeeksi aurinkorasvaa, mut en sitten tiiä. Nyt mun paikat on tosi kipeät kaikkialta... En ees pysty kunnolla istumaan, noh mutta onneksi paloin nyt enkä päivää tai kahta ennen paluulentoa. 

Huomenna mun Nana ja papa sano vievänsä mut sushille viimesen kerran nyt näin ennen mun lähtöä. Entiiä pitäiskö mun joku pienimuotoinen puhe väsätä mun koko perheelle kun vien heidät syömään ensviikonloppuna kiitokseksi siitä että he ovat mut tänne heille ottaneet ja musta huolehtineet. Enkyllä tiedä pystyisinkö edes lukemaan mitään puhetta mun perheen edessä kun rupeisin jo varmaan heti ekan lauseen kohdalla pillittämään... Noh saa nähä mitä saan aikaseks. 

7 päivää jäljellä, ihan kreisiä! Minne tää mun vaihtovuos oikeen hujahti? Mua jännittää, itkettää, ilahduttaa, ahdistaa ja huojentaa... Kaikenlaisia tunteita pyörii päässä samaan aikaan. Mutta kohta nähään Suomi.❤️

Äää

Hey y'all!

11 päivää siihen et mä täältä lähen, vaikka yritän kovasti niin on vaan vaikeeta pitää ajatukset poissa tulevasta... Yhdessä hetkessä itken sitä kun en halua lähteä täältä ja toisessa hetkessä itken vaan kun mietin sitä hetkeä kun nään kaikki mulle rakkaat ihmiset... Tunnemyrsky vaan pahenee entisestään lähtopäivän lähestyessä. Oon nukkunutkin aika monina viime öinä huonosti, heräillyt yölla monta kertaa ja nähnyt inhottavia uniakin. Ahdistus suomeen paluusta pysyy tuolla jossain takaraivossa ja aina välilla nousee pintaan. Onneksi mulla on ollut niin paljon kaikkea tekemistä ja enemmän on vielä tiedossa, etta pystyn karkaamaan mun ahdistuneisuutta pakoon.

Viimeviikkona ei mitään erityisen ihmeellistä tapahtunut. Shoppailin vikat kerrat victorias secretillä ja rahaa taas palo aivan liikaa... Järjestettiin myöskin yard sale meidän Nanalla ja saatiinkin myytyä yllättävän paljon tavaraa! Näin mun kavereita ja hengailtiin koko päivä ja puhuttiin kaikenlaista, puhuttiin mun lähdösta, mutta samaan aikaan yritettiin jättää se aihe sikseen ja vaan nauttia siitä hetkesta. Säät on yhä lämpimät/kuumat, täällä on ihan kesä. Sunnuntaina mentiin vaeltamaan mun vaihtarikaverin Dennis'in ja mun hostperheen kanssa. Ajettiin autolla Chilhowee vuorille ja lähdettiin käppäilemään ylospäin... Vuoret on täynnä suuria vihreitä puita ja pienia ja suuria vesiputouksia. Vuoren reunamalta avautuu kaunis näkymä... Lisää vuoria, vihreyttä, jokia, vaaleansinertävä taivas ja pienia hattarapilvia. Aurinko pastaa kirkkaana taivaalta. Olisi ihan mahtava päästa tänne retkeilemään vaikka ainakin pariksi päiväksi, ei näihin maisemiin voi kyllästyä. Just siinä hetkessä ainakin tuntuu siltä. Kun rupes jo hämärtymään, mentiin kotiin jätskikiskan kautta. Ja tää kiskahan siis toimii niin että mennään autolla kioskin parkkipaikalle ja tarjoilija tulee sun auton luokse ja saat siinä tilata ja maksaa ja ruoka tuodaan takas sun autolle. Täällä on muutamia tollasia ruokapaikkoja/kioskeja.

Nyt onkin viimeinen viikko koulussa meneillään. Perjantaina alkaa officially mun KESÄ LOMA! Yhtä surullista ja ihanaa samaan aikaan... Vaikka mä tätä Cleveland High School'ia tulenkin ikävöimään niin kyllä tää kauan odotettu kesaloma tuli just oikeeseen aikaan...

Graduation

Heyy!

Pari viikkoa on taas viime postauksesta vierähtänyt ja ollaankin jo mukavasti toukokuun puolella. Piti ruveta oikeen mitettimään tässä että mitä May onkaan suomen kielen sanastossa. Musta tuntuu että muistan kuukaudet paljon paremmin enkuksi kuin suomeksi. Vaikka muutenkin oon huomannut että ajattelen melkeen kokoajan enkuksi mikä näin tuntuu aika hassulta. Mut kylhän tää enkun puhuminen nyt näin yli 9kk jälkeen tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin suomen puhuminen. 

Kaksi viikkoa sitten tiistaina meillä oli County Championship yleisurheilussa ja ne olikin mulle vikat kisat blue Raidersseissa. Surullista et tääkin yleisurheilu kausi on nyt ohi, kun tuntuu että vastahan mä senkin täällä aloitin. Mut kaikella on oma aikansa ja kaikki parhaimmatkin hetket loppuu aikanaan. Näissä vikoissa kisoissa juoksin 100m,200m ja 400m. Hyppäsin myöskin pituutta. Aika rankkaa kyllä oli noi kaikki suorittaa samana päivänä, mut tunnelma oli ihan mahtava, mitä nyt sen 400m jälkeen tuntu että jalat ei enää kanna ja olisin vaa voinut kaatua just siihen paikkaan. Mut kaikissa omissa hiiteissä olin kärjessä loppuun asti. 

Tässä mä meijän ulkorapulla istun kello on 9:38 am ja aurinko paistaa ihanasti ja lämpömittari näyttää +20 astetta. Iltapäiväksi on luvattu suoraa auringon paistetta ja +32 astetta. Tämmöistä tää koko viikko on ollut. En valita, mä kyl niin rakastan tätä lämmintä säätä, paikkaa, ihmisiä ja kulttuuria. 

Koko viime viikko oli koulussa tosi rentoa, eikä tehty oikeen mitään. Oltiin vaan ulkona, katottiin leffoja ja semmosta. Maanantaina meillä oli kuoron kevät konsertti ja laulettiin siellä pari kappaletta ja lauloin kanssa yksin soolon, yhden suomalaisen laulun kun mä nyt vaihtari täällä kumminkin oon ja ajattelin että suomen kielinen kappale olisi kumminkin kiinnostavampi, kun kaikki laulut täällä muutenkin lauletaan englanniksi. Lavalle kun pääsin niin ei mua edes paljoa jännittänyt, ja näin kun mä mietin niin oon saanut rohkeutta ihan älyttömästi. Sillonkun mä eka tänne tulin, niin en olisi ikinä voinut kuvitella että olisin laulanut yksin yli 100 ihmisen edessä, mutta nyt niinkin tuli tehtyä. 

Perjantaina meillä me laulettiin myöskin kuoron kanssa meidän koulun valmistujaisjuhlassa. Koulun vanhimmat siis valmistui, mut meillä muilla on vielä kaksi viikkoa koulua jäljellä. Oli kyllä niin siisti nähdä tää aito ja oikea high schoolin valmistujaisjuhla. Se olikin ihan niinkuin leffasta otettu. Kaikilla siniset viitat päällä ja se semmonen neliön mutoinen lakki.  Rehtori jakoi diplomit ja luetteli kaikki yliopistot ja armeijat mihin nämä oppilaat ovat menossa. Olikin kyllä niin hikistä  hommaa istua siellä suorassa auringon paisteessa yli kaksi tuntia semmonen kuoron sinivalkoinen viitta päällä... Onneks siitäkin selvittiin ja aurinko rupes laskemaan. Ihan lopuksi kaikki seniorit meni jalkapallokentän keskelle ja heitti lakkinsa. Tossa kun mä istuin ja kuuntelin noita valmistujaispuheita ja katsoin kaikkia iloisia auringon ruskettamia kasvoja mulle tuli niin hyvä fiilis. Vaikka tää mun vaihtovuos ei ole todellakaan ollut helppo, mut kaikki se on ollu loppujenlopuks tän arvosta. Tossa hetkessä vaan tajusin kuinka mahtavaa on olla täällä vaihtarina, tuli semmonen fiilis etten ees haluis lähtee takas Suomeen. Ainoo syy miks sinne takas haluun on, että saan nähä kaikki mulle rakkaat ihmiset.

Tänään mun hostisä saa myös jonkin lakin päähänsä ja mennään häntä juhlimaan. Muita suunnitelmia tälle päivälle ei sitten kai olekkaan. Enää kolme viikkoa jäljellä mulla täällä jenkeissä... Huhhuh kun aika rientää.

April

Heyy!

Aika on edennyt hurjaa vauhtia ja nyt sain otettua vähän aikaa ja kirjoitettua tänne blogin puolellekkin. Huhtikuun loppusuoralla siis ollaan ja Suomeen paluu lähestyy lähestymistään. Tuntuu että juuri kun on ehtinyt olla perjantai niin seuraava on jo ovella. Aika menee niin älyttömän nopeesti ei sitä ees kerkee tajuta!

Viimeviikkoina oon nähnyt paljon mun kavereita ja ollut muutenkin paljon ulkona. Tietysti onhan täällä ulkona ihana oleilla kun sää on niin lämmin ja kesäinen. :-) Yleisurheilu treenejä ja kisoja on ollut joka viikko. Koulu ja opiskelu tuntuu vähän löyhenevän. Pitäis tässä nyt jonkinnäköstä kesäkuntoa  tavoitella, kun vaihtarikilot on kertyneet, vaikka ei nyt niitä niin paljoa ole tullut mitä aluksi ajattelin. Vaikka toisaalta mitä se haittaa jos tässä vielä viimeisen kuukauden nautin tästä jenkki ruoasta, koska ei ikinä tiedä milloin mä sitä seuraavan kerran saan maistaa. Joten ehkä mä tässä vaan nautin viimeisistä hetkistä täällä Jenkeissä!

Tässä pitää nyt tosissaan ruveta miettimäänkin mitä pakkaa, mitä heittää pois, mitä lähettää Suomeen paketissa. Möh. Vähän surkea fiilis meinaa puskea, mutta yritän ajaa sen pois positiivisilla ajatuksilla. Onhan tässä lähdössä paljon hyvääkin ja varsinkin tässä mun kuluneessa vaihtarivuodessa. Ja tietty onhan mulla tässä vielä kuukaus jäljellä. ;-) Mun hostperhe onkin jo nyt puhunut ja kysellyt paljon että milloin mä pääsen tänne uudestaan heitä vierailemaan ja yhdessä vaiheessa he puhuivat kuinka haluisivat mut tänne heille asumaan... :-D Noh, mutta ehkemmä nyt kuitenkaan, vaikka ei tietenkään tulevaisuudesta ikinä tiedä mitä se tuo tullessaan. 

Yksi viikonloppu tässä käytiin ajelemassa ja käppäilemässä täällä vuorilla mun kaverin kanssa ja voi kuinka kauniit maisemat täällä on! Vuoristot on täynnä paljon ihania vihreitä puita ja kirkkaita puroja ja jokia. Aivan ihana kyllä käydä vaan katselemassa maisemia ja rentoutua, kävellen, nauraen, pitkien keskustelujen parissa upeiden maisemien ympäröimänä ja tietenkin ihanassa seurassa.

Tämän kokopäivän vietin mun Nanan ja Papan kanssa. Kirkossa käytiin ja syötiin jälkeenpäin yhdessä ravintolassa. Juteltiin kaikennäköistä ja vietettiin vaan aikaa yhdessä. Oli ihana viettää päivä heidän kanssaan, koska tiedän että kohta kun mä sinne Suomeen tulen niin en sitten pääse näkemään heitäkään vähään aikaan...

Tässä ykspäivä kateltiin kuvia perheeni kanssa, mitä on tullut otettua tämän mun vaihdon aikana, ja en edes muistanut niistä puoliakaan... Niitä kuvia kun kateltiin niin tuntu että olisin ollut täällä ikuisuuden, mutta näin kun mä mietin niin yhdeksän kuukautta on mennyt ihan salaman nopeasti. Yksi kuukaus ja pari päivää siis enää jäljellä mun lähtöön. Näin kun mä tätä mun vaihtovuotta katon taakseppäin niin nään kuinka rikastava kokemus tää on mulle ollut! Oon oppinut niin monia asioita etten sitä edes päässä pysty laskemaan, oon nähnyt niin paljon uusia paikkoja ja tavannut niin paljon huippu tyyppejä joiden olemassa olosta en edes tiennyt ennen tätä mun vaihto vuotta. Oon tullut enkunkin puhumisessa ja ymmärämisessä niin niin paljon paremmaksi. Sillon kun mä tänne tulin niin ymmärsin ehkä joka kolmannen tai neljännen sanan kun ihmiset puhui, mutta nyt ymmärrän jokaisen. Mun sanavarasto on kasvanut ihan älyttömän paljon ja mikä vielä parasta, oon oppinut tätä kulttuuria ja nähnyt kuinka eritavalla ihmiset voivat elää, mutta kuinka ihan yhtäpaljon se on oikein kuin suomalainenkin tapa elää. Oon oppinut ymmärtämään miten eri tavalla ihmiset voivatkaan ajatella. Joistain asioista mitkä on täällä ihan normaaleja ja monessa muussakin paikkaa, suomalaiset vain kauhistelisivat jos tietäisivät ja toisinpäin. Tää kokemus on avartanut mun katsetta niin paljon ja oon oppinut ymmärtämään niin paljon. Ja sen kaiken lisäksi oon saanut perheen, sukulaisia ja ystäviä täältä maailman toiselta puolen jotka pysyy ikuisesti.

Löysin kokis pullon jossa oli mun nimi ilman h:ta!

Free.

Chicken tenders with honeymustard, mashed potatoes with white gravy, corn and sweet tea... perus Tennessee ruokaa